fbpx
Header_1600x300
TomasBjörkroth_PHOTOS2023-02445

Suomen vihrein RKP:läinen, biologian maisteri ja kolmen lapsen isä. Axxellin luonnonvarayksikön johtaja ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Paraisilla.

Meillä on valtiona, maana ja kansana kestokykymme. Kun se jossakin loppuu, kasvaa kuorma muualla. Päätöksilläni pyrin varmistamaan, ettei se jää missään liian raskaaksi kantaa.

Siksi en tee taloudellisia päätöksiä, joita luonto tai ihmiset eivät kestä, tai ympäristöpäätöksiä, joita kassa ei kestä.

Politiikka on luonnosta tuttua kiertokulkua: kokonaisuus pitää osata hahmottaa, koska jokainen päätös vaikuttaa kaikkeen. Vain ymmärtämällä kokonaiskuva voidaan tehdä politiikkaa, jonka Suomi kestää.

Ota yhteyttä

Kestävyys

En tee taloudellisia päätöksiä, joita luonto tai ihmiset eivät kestä, tai ympäristöpäätöksiä, joita kassa ei kestä.

Koulutus

Vihreä kestokyky vahvistuu, kun panostetaan innovaatioihin, jotka synnyttävät uutta liiketoimintaa, mikä taas vahvistaa taloutta, jolla voidaan vahvistaa koulutusta.

Lapset ja nuoret

Kestokykynsä on myös lapsilla ja nuorilla, ja siihen on ennen kaikkea panostettava. Se nimittäin pitkällä tähtäimellä varmistaa koko Suomen kestokyvyn.