Pykälien takana-kolumni PK:ssa 10.11.2022

 

Kuluvalla valtuustokaudella kielikeskustelu on parikin kertaa nostanut päätään.

Heti kauden alussa virisi keskustelu, miten molempien kieliryhmien edustajat parhaalla mahdollisella tavalla voivat seurata keskustelua kokouksissa ja saada kaikki päätöksenteon kannalta olennainen tieto. Muun muassa on esitetty toive, että kaikki keskustelu ainakin valtuustossa, simultaanitulkattaisiin.

Paraisilla on jo pitkään vallinnut käytäntö, että luottamushenkilöt kommunikoivat omalla kielellään. Viime kädessä on puheenjohtajan ja valmistelevan virkahenkilön asia varmistaa, että kaikki ovat sisäistäneet päätökseen kannalta olennaisen tiedon sekä suomeksi, että ruotsiksi.

Käytännössä kaksikielisyys on näkynyt esim. niin, että valmisteleva virkahenkilö puhuu ruotsia ja esityksen kieli on suomi – tai päinvastoin. Molemmat vaihtoehdot ovat olleet käypiä.

Koettu kielten vastakkainasettelu liittyy tietysti tavoitteeseen saada kokoukset sujumaan jouhevasti ilman, että kenellekään jää kielellisesti ulkopuolinen tunne tai, että omista kielellisistä oikeuksista pitäisi joustaa.

Kokemus liittyy myös siihen, miten jokainen meistä käsittelee muutosta. Suomen ja ruotsin kielen suhde eri päätöksentekoelimissä on muuttunut viime valtuustokaudelta. Kun jokin muuttuu, tarvitaan sekä harjoittelua, että vähän aikaa ennen kuin uudesta toimintatavasta tulee käytäntö.

Kielikeskustelu polarisoituu helposti. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että ei ole kyse suomesta TAI ruotsista vaan sekä että. Siitä, että molemmat kielet toimivat rinnakkain, samanaikaisesti.

Ruotsalaisen kansanpuolueen tavoitteena on toimiva kaksikielisyys.

Niin kutsutun ”taxellin paradoksin” mukaan yksikieliset ratkaisut turvaavat kaksikielisyyden.

Se ei tarkoita, että kielet pitäisi pitää erillään vaan, että molemmat kieliryhmät kokevat saman oikeuden oman äidinkielen käyttämiseen esim. kokouksissa ja päätöksenteossa. 

Kun molemmat kieliryhmät saavat ilmaista itseään omalla äidinkielellään vallalla on todellinen kaksikielisyys.

Paraisilla, jos jossakin, meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus soveltaa eri käytäntöjä kaksikielisyyden vahvistamiseksi. Paraisilla on luontevaa, että jokainen käyttää omaa kieltään niin arkisissa tilanteissa ”kaupungilla”, kuin hallinnossa ja päätöksenteossa.

Paraisilla kieliryhmät ovat jokseenkin tasavahvoja ja kaikki palvelut ovat oikeasti saatavilla molemmilla kielillä. Kummankaan kieliryhmän ei tarvitse kokea itsensä syrjityksi tai jäävänsä jostakin paitsi.

Juuri siitä syystä, että kieliryhmät ovat tasavahvoja meillä olisi ainutlaatuinen mahdollisuus kokeilla erilaisia ratkaisuja toimivan kaksikielisyyden vahvistamiseksi ja esille nostamiseen.

Sivistysosasto on ottanut käyttöön kielistrategian, joka perustuu monikielisyyteen ja kannustaa muidenkin kuin kahden kotimaisen kielen käyttämisen eri tilanteissa. Suomen ja ruotsin kielen taito on rikkaus, joka ei vähene vielä laajemmasta kielellisestä ja kulttuurillisesta monimuotoisuudesta.

Paraisten kaupungin hallintokieli on ruotsi, mikä määräytyy enemmistökielen perusteella. Mikä on sitten meidän ruotsinkielisten vastuu suomen kieltä kohtaan Paraisilla?

”Jos on tavattoman vahva pitää olla myös tavattoman kiltti”, sanoi aikanaan Peppi Pitkätossu.

Kilttinä oleminen ei tarkoita, että omista oikeuksista pitäisi luopua vaan, että huolehtii, että ne, jotka ovat vähemmistössä voivat pitää kiinni omistaan. 

Taxellin paradoksin mukaisesti, tämä auttaa myös ruotsin kieltä pysymään vahvana.

 

Tomas Björkroth, RKP:n Paraisten valtuustoryhmän puheenjohtaja