fbpx

Liikennemaksu kehittäisi liikennettä asukkaan ja matkailijan hyödyksi

Mielipidekirjoitus TS 29.4.2018

Oikein mitoitetulla liikennemaksulla sekä rahoituksen ja ylläpidon elinkaarimallilla olisi mahdollista toteuttaa monia liikenteen investointeja, joita ei muuten tultaisi näkemään. Jos liikennemaksusta saatavat tulot ohjataan takaisin liikenteen kehittämiseen alueella, tulot koituvat sekä paikallisten, että matkailijoiden hyödyksi. Maksu ei kuitenkaan saisi olla niin suuri, että se toimii itseään vastaan.

Liikenneverkon ylläpitoa ja kehittämistä rahoitetaan nykyään suoraan valtion budjetista, eikä tiestön käytöstä peritä eri maksuja. Liikennejärjestelyt saaristossa, kuten harvaan asutuilla alueilla yleensä, ovat jatkuvan kustannukset vastaan hyöty –keskustelun kohteena. Rahoituskeskustelussa priorisoinnit ja kompromissit johtavat useimmiten siihen, että liikenne toteutetaan minimitasolla perustelulla, että järjestelyt hyödyntävät niin harvoja.

Saaristossa matkailu on elinkeino, jolla nähdään olevan parhaat kasvuedellytykset. Samalla kun matkailualalla luodaan työpaikkoja myös paikallisväestön palvelutaso kasvaa.

Lounais-Suomen saaristo on yksi matkailun kehittämisen kulmakiviä valtakunnallisesti. Alueellisesti saaristo kuuluu matkailumarkkinoinnin kärkituotteisiin. Tällä hetkellä talouskasvu on huippulukemissa Turun seudulla ja sen saaristo-osissa.

Matkailija on valmis maksamaan palvelusta. Kävijän näkökulmasta liikennemaksu ei ole mikään poikkeus, palvelusta joka vie haluttuun paikkaan haluttuun aikaan, ollaan valmiita maksamaan.

Jotta talouskasvu ja matkailun kehittäminen koituisivat myös saariston hyödyksi, on saariston ja saaristoon vievät liikennejärjestelyt nähtävä kokonaisuutena. Liikenneyhteyksien parantaminen palvelee samanaikaisesti sekä alueen asukkaita että matkailua ja elinkeinoelämää yleisesti.

Kiinteä tieyhteys Nauvoon on liikenneinvestointi, joka on Paraisten saaristo-osien asukkaiden toivelistan kärjessä. Matkailuelinkeinon kehittämisen näkökulmasta ympärivuotinen lauttayhteys Houtskärin ja Iniön välillä olisi ehdottomasti tärkein yksittäinen liikenneinvestointi.

Muita tärkeitä osahankkeita saariston liikennejärjestelmän kehittämiseksi ovat mm. Kurkelantien rakentaminen Kaarinassa, Saaristotien parantaminen ja tieluokituksen nostaminen, Saariston Rengastien asfaltoidun kevyenliikenteenväylän loppuun saattaminen koko reitin varrella sekä Ahvenanmaan lauttayhteyksien jatkokehittäminen.

Saaristoliikenteen yhtenä kokonaisuutena kehittämisen arvo on suurempi kuin sen yksittäisten osien summa. Tämä kokonaisnäkemys saaristoliikenteen kehittämisestä Varsinais-Suomessa puuttuu. Poliittisen päätöksenteon haasteeksi jää, miten liikennemaksut voisi toteuttaa käytännössä.

Jätä kommentti